Parooni oli ensimmäinen perheemme koira. Se oli todella kiva koira! Siihen aikaan 80-luvulla kun Parooni tuli meille, oli maalla vielä hyvin yleistä, että koirat olivat irti oikeastaan aina. Paroonimme olikin oikea ’naistenmies’ ja meni reissuilleen tuon tuosta – aina kuitenkin takaisin palaten… yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Kerran keväällä kun Paroonilla oli taas kevättä rinnassa, se oli poissa kotoa lähes kaksi viikkoa. Aloimme jo muutaman päivän päästä huolestua ja etsimme sitä joka paikasta, peläten jopa pahinta vaihtoehtoa. Entäpä jos sille olikin sattunut jotain kamalaa ja olisi pahimmassa tapauksessa kuollut.

Yhtenä päivänä kun Heikki oli ajelemassa autolla töistä kotiin, hän näki yhden kaupan portailla istuvan koiran, joka oli melkein kuin Parooni, mutta ei ihan... Asia jäi kuitenkin siinä ajellessa vaivaamaan mieltä, ja olihan se mentävä tarkistamaan asia kuitenkin. Ja ilmielävä Paroonihan siinä jökötti, tosin rutkasti laihtuneena ja kaikkensa tähän reissuun antaneena!
Kotiin päästyään Parooni söi melkein tauotta pari päivää ja nukkui viikon verran.